Minulla on kuva Hilja Sofia Kitinmäestä kahden ystävänsä kanssa. Näen hienoisen hymyn hänen kasvoillaan. Tytöt ovat Nyblin & Co -valokuvaamossa Vaasassa. Taustakankaassa näkyy hentoa metsää. Hiljaa en ole koskaan tavannut, hän kuoli paljon ennen syntymääni. Olen pienistä murusista luonut kuvan tästä isoäidistäni. Niin joutui tekemään isänikin.
Hilja kasvoi 13-lapsisen perheen esikoisena. Hänen isänsä asui kaksi vuotta Amerikassa ja sillä aikaa äiti huolehti perheestä. Isä olisi halunnut kaikki muutkin valtameren taakse. Hän oli jopa haaveillut, että perhe saapuisi uuteen maailmaan neitsytmatkaansa tekevällä Titanicilla. Äiti ja lapset eivät kotoaan lähteneet ja pian isäkin palasi.
Hiljalla oli iloisesti tuikkivat silmät ja nauru herkässä. Kasvojensa hehkua hän korosti hieromalla poskiinsa lunta. Hilja oli päävetäjä piirileikeissä teittenristeyksessä, johon kylän nuoret lauantai-iltaisin kokoontuivat. Kuusitoistavuotiaana Hilja lähti töihin toiseen kylään, kansakoulun keittolaan aputytöksi. Hevosen vetämät kärryt keikkuivat kuoppaisella tiellä, kun hän istui isänsä vieressä sylissään pieni nyytti tarpeellisia tavaroita. 1910-luvun huonokuntoiset tiet saivat noin 30 kilometrin matkan tuntumaan pitkältä. Olikohan Hilja haikea ja ikävissään? Kenties uusi elämänvaihe myös kiehtoi.
Taisi Hilja hieroa lunta poskiinsa keittolan aputyttönäkin, koska koulun naapurissa asuva poikamiesisäntä Juho Lammi teki usein asiaa koululle. Oli se toki luonnollistakin, toimihan hän kansakoulun johtokunnassa ja taloudenhoitajana. Ei mennyt pitkä aika, kun kylällä alkoi kiertää huhu, että nuoren aputytön ikkunan alta menivät isot saappaan jäljet naapuriin. Pian 31-vuotias Juho vei vihille 17-vuotiaan Hiljan. Lokakuinen hääpäivä vuonna 1915 oli vielä lämmin ja merkityksellinen morsiamelle myös siksi, että hän opetteli silloin ajamaan polkupyörällä. Ehkä Juho, hattu rennosti kallellaan, seurasi ihaillen nuorikkonsa polkemista pihamaalla. Ajoiko Hilja heti körttihameen helmat hulmuten alas kotimäkeä ja yhtä vauhdikkaasti takaisin? Sitä en tiedä, mutta Nyblin ja Co otti myös hääkuvan.
Talo oli keskellä kylää ja nuoren emännän toimia seurattiin tarkoin. Reippaan luonteensa lisäksi Hilja oli myös haaveilija ja kirjojen ystävä. Puhuttiin, miten hänellä oli ruokaa laittaessaankin kauha toisessa ja romaani toisessa kädessään. Lapsivuoteessakaan hän ei viihtynyt pitkään, vaikka ajan tavan mukaan petissä olisi pitänyt pysyä viikkoja. Joku pirttiin (rotinoihin) tulija oli hämmästellyt tupaan astuessaan, kun vastasynnyttäneestä näkyi vain vähän kantapäitä hänen vaihtaessaan yläsänkyyn liinavaatteita. Juholle Ja Hiljalle syntyi kolme lasta, Sylvi, Kauko ja Eevi.
Vaikka Hilja välttikin Titanicin, hän sairastui keuhkotautiin, johon menehtyi 25-vuotiaana. Sylvi oli silloin kuusivuotias, isäni Kauko neljä ja Eevi kaksi. Millaisia tunteita mahtoi nuori äiti läpikäydä tietäessään, ettei sairaudesta selviä?
Keuhkotaudin kurimus kesti lakeuksilla pitkään. Se vei myöhemmin muutkin perheenjäsenet Kaukoa lukuun ottamatta. Sylvi menehtyi jo 16-vuotiaana. Kun Kauko palasi viiden vuoden sotimisen jälkeen takaisin kotitilalle, hän joutui järjestämään hautajaiset sisarelleen, 25-vuotiaalle Eeville. Juho-isä oli kuollut puoli vuotta aikaisemmin kurkunpään tuberkuloosiin.
Rakkaus kirjoihin yhdistää minua ja Hiljaa. Nuorena löysin ullakkomme uumenista laatikon, jossa päällimmäisenä oli Victor Hugon Kurjat. Päähenkilö Jean Valjean tempasi minut mukaansa. Kesälomaohjelmassani oli mattojen kutomista. Istuin puorissa kangaspuitten ääressä taistellen mielessäni, luenko vai kudonko, kudonko vai luenko? Päätin kutoa aina metrin ja palkita itseni lukemisella. Kotonani lomailevaa tätiäni asia huvitti. ”Ei tuo mattokangas näytä oikein edistyvän”, hän nauroi, kun näki minun istuvan nenä kirjassa puorin rapuilla. Harmistuneena ajattelin: Mitä on hyvän kirjan lumo, tarinan voima? Jotakin aivan muuta kuin kangaspuitten helskyttäminen. Sen tiesi aikanaan myös Hilja. Samassa kirjalaatikossa oli myös hänen opuksiansa. Yhdessä pohdittiin naisen sielunelämää ja yhteiskunnallista roolia. Oli laatikossa virsikirjakin, johon Juho oli kirjoittanut omistuskirjoituksen: ”Hilja Lammille, mieheltänsä.”
Miten romanttinen Hiljan ja Juhon suhde oli? Sitä en tiedä, mutta uusiin naimisiin Juho ei koskaan mennyt.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador